torstai 28. marraskuuta 2013

Venäläistä kommunikointia.

Eli kuinka venäläiset tutustuvat toisiinsa ja miten täällä voi saada paikallisia ystäviä. Sekä vihdoin lopuksi juttua niistä yökerhoista!

Koska vaihtaripiirit alkavat ennen pitkään tympiä, on aika suunnata katse paikallisiin monestakin syystä. Ensinnäkin kielitaito paranee kertaheitolla minkä lisäksi venäläiset ovat ystävinä omaa luokkaansa. Avokätisyys ja lojaalius ovat ykkösasia venäläisille. Esimerkkinä Venäjällä tarjotaan usein ystäville ja ravintola-/kahvilalaskua tuskin koskaan jaetaan porukan kesken. Mikäli erehdyt pyytämään laskua erikseen, se aiheuttaa henkilökunnalle niin suuren päänvaivan (koska heillä tuskin on edes käsitystä siitä kuka tilasi mitä), että se kannattaa kohteliaisuudesta jättää pyytämättä. Venäläiset ovat hauskaa seuraa ja suosittelen kaikille, joille kielimuuri ei ole esteenä moisia itselleen hankkimaan (niin ajattelin itsekin yrittää). Parissa kuukaudessa on ehtinyt olla muutamia kohtaamisia (kyllä, täällä yritetään kynsin hampain pysyä kaukana paikallisista ja kökkiä vaihtaripiireissä) venakoiden kanssa. Tässä muutamia tapauksia iskuyrityksistä:

1) Olimme lounaalla eräässä Moskovan kahvilassa. Parin pöydän päästä muutama 30-40 vuotias mies tuijottelee pöytäämme (sis. 4 tyttöä). Hetken päästä miehet lähtevät ja tarjoilija tuo paperilapun kaverilleni, josta löytyy nimi, numero sekä viesti "olet viehättävä, olisi hauska tutustua." Viestiin ei koskaan vastattu.

2) Olin viikko sitten saattanut Juhanin, Emmin sekä Johannan juna-asemalle ja viettänyt koko päivän krapulaisena, ilman suihkua, pitkin kaupunkia heidän seuranaan. Matkalla kotiin (huom edelleen väsyneenä, tod.näk. haisevana ja stressaantuneena siitä, että parin tunnin päästä pitäisi lähteä Moskovaan enkä ollut edes pakannut) poikkesin puhelinliittymäliikkeessä lataamassa ruplia numerooni. Kyseinen asia hoidetaan terminaaleja käyttämällä. Myöhemmin illalla saan puhelun oudosta numerosta ja kysyn onkohan mies erehtynyt henkilöstä "eiei. kyllä on oikea henkilö. mutta soitan sinulle myöhemmin." Asia selvä. Parin päivän päästä tulee viesti "Hei" "Hei. Kukas mahdat olla?" "Soitin sinulle pari päivää sitten." "Selvä. Tunnenko minä sinut jostain?" "Näin sinut liikkeessä ja näytit kivalta, nappasin numerosi terminaalista." Creepy. Ei vastausta. "Vaihdetaanko yhteystietoja jotta voidaan jutella vk:ssa?" Ei vastausta. Liian ahdistava lähestymistapa.

3) Olen myös huikeat kaksi kertaa rohjennut jutella paikallisille. Osa 1: kysyin kerran baarimikolta haluaisiko hän edesauttaa venäjänkielentaitojeni paranemista. Vastaus: "Olen valitettavasti kiireinen ihminen." Nöyryyttävää. Osa 2: hauskan ravintolaillallisen päätteeksi jätin tarjoilijalle numeron ja kiitokset kuittiini. Lopputulos: Hän otti yhteyttä ja sovimme tarjoavani vastapalvelukseksi englannin kielen petrausta. Rohkenen silti epäillä tapahtuuko tämä todellisuudessa.

Muita potentiaalisia paikkoja tutustua venäläisiin ovat kuntosali (paljon paljon venäläisiä ja auttavaisia personal trainereita. yleensä silti piilottelen nurkassa) ja asuntolan lähi"kapakka" Bermudy, jossa voi pelata kickeriä venäläistenkin kanssa. Tähän asti tosin jokainen venäläinen Bermudyssä, jonka olen tavannut on ollut hämmentävän outo. Ehdoton lemppari kaikista paikoista on edelleen pitkä yöllinen junamatka. Ikinä ei voi tietää kenet vaunussa tapaa. Suosittelen!

Yökerhot:

Venäläiset osaavat pitää hauskaa ilman örvellystä ja musiikki baareissa harvoin pitkästyttää ketään! Suomella olisi vähän opittavaa. Tärkeintä on tietää keskustan baarikadut Dumskaya sekä Lomonosova. Sisäänpääsy yleensä ilmainen, vodkashotin saa 100 ruplalla niin kuin bissenkin. Joihinkin paikkoihin on sisäänpääsymaksu 300-500RUB, joskin se on naisille aina edullisempi. Monissa paikoissa on stripparit/esitanssijoita. Nettisivuja ei löydy kaikilta baareilta, vaan tietoa löytää paremmin facebookista/vkontaktesta. HUOM! Baarit auki kl 06 asti! HUOMHUOM Venäjällä kannattaa varautua käsitteeseen nimeltä face control ja unohtaa lippalakit ja lenkkarit kotiin, baarista riippuen.

H = sopii hengailuun
T = saa tanssia
KB = mahdollisuus kreisibailaukseen

Lomonosov (T & KB)

Lovelovelove. Ihana. Kolmessa kerroksessa, alhaalla karaoke (älä anna hämätä), keskimmäisessä hyvää tanssimusaa ja ylhäällä housea. Tykkään! Ilokaasuilmapalloja myös saatavilla. Ilmainen sisäänpääsy, erittäin tiukka face control.

Osoite: Ulitsa Lomonosova

XXXX (T & KB)

Hauskaa sekoilua, esitanssijoita, vähän kalliimmat juomat (riippuen tiskistä), löytyy ehkä viidestä eri paikkaa Pietaria. Hauska meno ja hyvä musa! Sisäänpääsy ilmainen ennen puolta yötä. Tästä ei parene myöhästyä.

Osoite: 3-ya Sovetskaya ulitsa 34, 3venigorodskaya 9/11, Prospekt Islitateley 37, Prospekt Engelsa 124, Juznaya doroga 6

Penabar (T & KB)

Hyvää musaa (!), hieman siistimpi kuin osa paikoista. Esitanssijoita, ok hintataso. Paikkoja on useampi, kävin vain Sadovayalla.

Osoite: Sadovaya ulitsa 12

Metro (T & KB)

Kävin kerran keskiviikkona, toiste en mene. Vaikka väittävät, että on hyvä paikka. Keskiviikoksi aika kuollut, mutta kerroksia oli ainakin kolme ja musiikkiteemoja myös joten sinänsä puitteet olivat hyvät. Hintaa sisäänpääsylle taisi olla 300RUB-500RUB ja ilmainen ennen kl 23, joten paikalle pitää ilmestyä suhteellisen ajoissa.

Osoite: Ligovskiy Prospekt 174

Atelier bar (H & T)

Välillä hyvinkin ahdas, mutta muuten mukava neljän kerroksen ahdas baarihässäkkä. Alhaalla soi paras musa, mutta valitettavasti tilaa tanssia ei ole ja mitä ylemmäs mennään sitä tukalampaa tulee. Ilmainen sisäänpääsy, mutta usein tiukahko face control.

Osoite: Ulitsa Lomonosova

Club MOD (T & KB)

Kävin pääasiassa tanssitapahtuman merkeissä jatkoilla ja meno vaikutti hyvältä, tila potentiaalinen bileiden järkkäämiseen! Sisäänpääsy taisi olla satasen hujakoilla.

Osoite: Kanal Griboedova 7

Club LUX (T & KB)

Samassa pihassa MODin kanssa, tyyliltään melko samanlainen, ehkä hivenen hienompi?

Osoite: Kanal Griboedova 7

Barack Obama (H & T)

Kävin kerran berliiniläisen dj:n keikalla (petyin), jännän mallinen. Ylhäältä kuulemma sai sushia. Tanssilattia pienehkö niin kuin kaikkialla. Drinkkien hintaa en valitettavasti muista :D

Osoite: Hämmentävä parkkipaikka-alue, johon pääsee verikirkon viereiseltä kadulta ennen Jamie Oliver's raflaa.

Doska (H)

Löytyy myös pienen etsinnän jälkeen Kazanskaya kadulta käännyttäessä sisäpihalla ja käveltäessä jonkin matkaa kohti pimeyksiä. Kiva hengailupaikka kahdessa kerroksessa, mutta hieman töykeä tarjoilija sattui kerran kohdalle. Muuten jees!

Osoite: Ka3anskaya 7

Radio baby (T & KB)

Löytyy samoilta hoodeilta Doskan kanssa, mutta hieman ennen. Kiva tanssipaikka, ahdas niin kuin kaikki, narikka niin täynnä että kamat piti heittää ikkunalaudalle. Törmäsin täällä kasaan suomalaisia.

Osoite: Ka3anskaya 7

Bermudy (H)

Finec:n opiskelijoiden suosima hengailukapakka, halvat juomat ja tarjoukset joka päivälle. Hyvää fiilistelymusaa sekä pöytäfudista! Suosittelen :)

Osoite: Bankovskiy pereulok 6



Coyote Ugly (KB)

As in THE Coyote Uglyn teeman mukaan, pöydällä tanssitaan ja rintsikoita jätetään narulle roikkumaan muistoksi. Hinnat kirpaisi pahasti ja sisäänpääsykin taisi olla jotain satasia. Muuten todella hyvä meno ja TILAA TANSSIA. Wow! Paljon ulkomaalaisia.

Osoite: Liteiniy prospekt 57

Liteiniy prospektilta löytyy myös muita yökerhoja, jotka ajattelimme katsastaa viikonloppuna!


Tättärää!


ps. selvisi, etten ole pääsemässä Suomeen tämän vuoden puolella. on tullut juostua Pietarissa kolmen eri viranomaisen luona ja tänään menossa neljänteen! kuulin juttua, että hätätapauksessa voin paeta Suomen passilla Ukrainan kautta Suomeen. that would be awesome. pitääpi alkaa peruutella vr:n junalippuja…

pps. tammikuun alussa suunnitteilla reissu Annin, Marian ja Marin kanssa Uraliin! coolness. Moskovan kautta kohti lähikaupunkeja ja päätepysäkkinä Ekaterinburg & Kamensk-Uralskiy ja kaukaiset sukulaiset. toukokuussa mahdollisesti transsiberian! suomipojat palasivat juuri hengissä kyseiseltä matkalta, alkoi houkuttelemaan!

ppps. seuraavat kaksi viikonloppua suomi-vieraiden hostausta, jes! vika luento (makoisat 9h) yliopistolla ikinä lauantaina ja sit olis mun opinnot taputeltu kasaan. huh






torstai 21. marraskuuta 2013

Москва!

Oh my. Everything is so H U G E. 25 vuoden (no ehkei ihan) dissauksen jälkeen hävettää. Moskovahan on ihana! Eikä täällä ole yhtään vaarallista tai liian hektistä. Kadutkin on mukavan leveitä, että niissä mahtuu kulkemaan ja fiilis hieman jenkki- tai brittimäinen. Saavuimme siis maanantaiaamuna kymmenen maissa ja saimme paikallisilta apua hostellin löytämisessä. Tuli taas todistettua maailman pienuus. Pietarin päässä laiturilla meidät vastaanotti vaunuun kaksi moskovalaista breikkaria, joiden kanssa tuli jatkettua juttua. Selvisi, että toinen heistä oli osallistunut Soul City battleen lokakuussa ja kun aloin esittelemään videoita kyseisestä tapahtumasta puhelimestani niin siinähän komeili toinen pojista. Ja sattumoisin sama henkilö tuntee Focuksen ja AT:n. Haha. Reissuun lähdettiin kahdeksan hengen porukalla, viisi suomalaista (Emma, Elina, Minä, Lassi ja Roope) yksi virolainen (Mari) ja kaksi tsekkiä (Karel ja Vlastimil). Tsekit majoittuivat ystävien luona ja me muut suuntasimme hostellille. Huoneet sai vasta yhden maissa, joten jätimme laukut ja lähdimme pyörimään lähiympäristöön Arbatiin (alue keskustassa). Kun saavuimme yhden jälkeen takaisin ei huoneisiin pääsystä ollut tietoakaan. Lopulta kolmen maissa huoneestamme savustettiin viimeisetkin loiset ja pääsimme sisälle. Haju oli hieman inhottava, mutta muuten DA-hostelli on mahtava! Lopulta lähdimme pyörimään Kremlin ja punaisen torin lähistölle. GUM-tavaratalo oli kuin jenkkiunelma, mutta täynnä kalliita putiikkeja. Illalla pyörähdettiin vielä Жигули-nimisessä lähikuppilassa, paikka oli hauska ja toimii päivisin stolovayana.

Tiistaina lähdimme aamulla morjestamaan Leninin hautaa, poikettiin Kremlissä ja suuntasimme lounaan jälkeen kohti VNDH-asemaa. Kreml oli hienoinen pettymys, mutta sen sijaan sain ensimmäisen katupoliisin kimppuuni! Tietysti, koska ylitin siellä katua väärästä kohtaa. Selvisin tilanteesta onneksi passikopiota näyttämällä, anteeksipyynnöllä ja pienoisella säikähdyksellä. VNDH-aseman liepeiltä löytyi sen sijaan avaruusmuseo (siisti!) sekä suosittu ulkoilualue, että tv-torni mielettömän kaupunkinäköalan keran. Ainakin kuvien mukaan, en joutanut paikan päälle koska kauppakeskukset huusivat nimeäni. Pakko sanoa, että vaikka olin kuullut Moskovasta ja moskovalaisista kaikkea, suosittelen kaikkia käymään paikan päällä muodostamassa oman mielipiteensä. Kaupunkien eron kyllä huomaa, Moskova on järkyttävän iso. Mutta ihmiset ovat silti ystävällisiä, kun heiltä pyytää apua ja he puhuvat englantia enemmän kuin Pietarissa. Samoin turistien (englantia puhuvien) määrä on huomattavan paljon suurempi.

Jotta en unohtaisi lempipuheenaihettani, siirryn kohteeseen nimeltä passi. Passi, jonka vuoksi varasin Moskovan matkan, saatiin tosiaan samaan kaupunkiin kanssani. Sovimme virkailijan kanssa, että hän soittelee maanantaina, kun on kaivanut passini dokumenttikuormasta ja saavun tiistaina hakemaan sitä. Puhelua ei kuulunut, joten päätin olla omatoiminen ja soitella tiistaiaamusta ja saapua iltapäivällä paikan päälle. Eipäs tarvinnutkaan hahahaa, koska virkailija soitti itse minulle ja ilmoitti, että älä tule turhaan, täällä ei ole vielä mitään dokumentteja. Soittelen iltapäivällä. Ja niinhän hän soitti. Ja kertoi, että passini on siellä. Mutta sitähän minulle ei Venäjän maalla luovuteta, koska en omista Venäjän sisäistä passia (toimii siis henkkareina ja sitä voi hakea vain jos on pysyvät kirjat Venäjällä). Joten mitäs hittoa. Minulle ehdotettiin sisäisen passin hankkimista, jonka jälkeen voin noutaa "oikean" passin. Ahahhahaaaa. Ja liput jouluksi Suomeen on tosiaan hommattu kuukauden päähän. Proseduuri siirrä kirjat Venäjälle ja hommaa random sisäinen passi ensimmäistä kertaa ikinä kestää vähintään useita kuukausia. Good luck with that. Selitin tilanteen, että tosiaan olen jumissa täällä ja haluaisin kovasti jouluksi kotiin. Niinpä minulle ehdotettiin saapumaan keskiviikkoaamuna paikan päälle ja juttelemaan kasvotusten virkailijan esimiehen kanssa. Harmi, että toinen fazerin lahjontasuklaistani suli junamatkalla ja muotoitui ihme klöntiksi. Siispä saavuin keskiviikkoaamuna konsulaattiin ja ajattelin, että asia ratkee puhumalla niin kuin kaikki tähän asti Venäjällä. Mutta kuinkas kävikään! Olin tosiaan ensimmäistä kertaa samassa kaupungissa, jopa samassa RAKENNUKSESSA passini kanssa eikä sitä annettu minulle. EI ANNETTU. Melkein puoli vuotta kestänyt suklaalakkoni katkesi tähän. Sai geishaklöntti paremman käyttötarkoituksen. Koska nähtävästi kukaan venäläinen ei Helsingissä, eikä Moskovassa (lukuunottamatta ihanaa Elena-virkailijaa joka sai varoituksen koska oli sotkeutunut auttamaan minua) halua tehdä töitään niin kuin ne olisi tarkoitus tehdä, menen Pietariin päästyäni Suomen suurlähetystöön ja pyydän apua hätätilanteessa.

Muuten keskiviikkona konsulaattireissun jälkeen kävin katsomassa "kuuluisimman" sillan (joka oli aika karun näköinen tähän aikaan vuodesta) sekä vielä siistimmässä ja randomissa modernin taiteen museossa (miten kukaan tietämätön edes ikinä eksyisi keskelle sitä tehdasaluetta). Sitten tsekkasimme Moskovan yliopiston MGU:n (käsittämättömän kokoinen rakennus) sekä näköalan viereisen mäen päältä koko kaupungin ylle. Meinasin jäätyä hengiltä (täällä on kylmä), mutta Vlastic halusi bondailla kodittoman miehen kanssa. Lopulta lähdimme oikotietä pitkin metroasemalle, päädyimme keskelle puista ja mutaista mäkeä josta löytyi yksi kappale mäkihyppymäkiä ja laskettelualue, lensimme kuperkeikkaa ja hävitimme yhden kantalapun. Ja olimme kuitenkin Moskovan keskustan liepeillä. Myöhemmin olisi tarkoitus katsastaa paikallinen yöelämä keskiviikon kunniaksi, huomenna kurkata vielä yksi museo ja tv-torni mielettömän näköalan kera ja suunnata yöjunalla kohti kotoista Pietaria!

Day 4! Aamuinen herätys ei ollut aikainen. Keskiviikkoyön korttijuomapeli ja visiitti propaganda-baariin antoivat luvan nukkua pidempään. Lopulta raahauduimme tyttöjen kanssa Pushkinin museoon (pojat lähtivät katsomaan torture museota), joka oli hämmentävän sekainen kokoelma vanhoja tauluja, veistoksia, muumioita ja uskomattoman kauniita haute couture-mekkoja. Tämän jälkeen kävimme kurkkaamassa metroaseman, jolla saa 30 kyykkyä vastaan yhden ilmaisen metromatkan Sochin olympialaisten kunniaksi. Siellä sitä sitten kyykittiin, että päästään illalla juna-asemalle. Jännittävä yö taas edessä! Metroaseman kupeessa oli financial district ja mielettömät pilvenpiirtäjät ja tietenkin ostoskeskus :D Moskovassa oli paljon jenkkiketjuja, joita ei löydä Pietarista. Lopulta raahauduimme takaisin hostellille lepäilemään ennen lähtöä. Yhteenvetona; Moskova on mieletön metropoli ja ihanaa vaihtelua piskuiseen Pietariin. Ehkä kaikelle on tarkoituksensa ja minun ei enää kuulukaan palata Suomeen.. Eh eh. Anyhow, sorry guys but I just became a Moscow girl!


Ёлки палки!



ps. Moskovassa oli paljooon paremman näköisiä miehiä kuin Pietarissa ja PALJON! grau bisnesmiehille!

pps. yritän altistaa itseni useammin tilanteisiin, joissa joudun kirjoittamaan venäjää. se ei silti vielä suju ihan kuin pitäisi.


sunnuntai 17. marraskuuta 2013

FINLAND SUOMI ФИНЛЯНДИЯ

Sain ilokseni taas ystäviä Helsingistä. Piristi viikonloppua kummasti, kolme päivää naurua Juhanin juttuja kuunnellessa. Ja kuinka ollakaan, kun oltiin Emmin, Juhanin ja Johannan (team satakunta) kanssa lounastamassa stolovayassa, viereisestä pöydästä nousee pää "anteeks. kuulin et puhutte suomee. mistäpäin ootte?" "aijaa. nonni. tosi siistiä hei. mitäs te täällä?" "jaa jaa, mää oon tota porist. vaihdos tääl." Ahahhahaa. Päätimme pitäytyä tarinassa, jonka mukaan oltiin "stadilaisia." Porilaisuus on kuin syöpä, leviää kaikkialle. Parin tunnin päästä ruokakaupassa joku tuntematon nainen alkaa kyselemään meiltä suomeksi kookosmaitoa (ei muuten löydy juurikaan mistään). Seuraavana iltana bongaan baarista kahdeksan poikaa. Kaikki Turun kauppiksesta. Finland is everywhere. Siksi on hyvä hetki lähteä Moskovaan! Suunnilleen tunnin päästä. Jännää. Enpä ole kuullut muuta kuin varoitteluja ja kun varoittelu tulee venäläisen suusta, otan sen tosissaan. Joten jännä nähdä mitäköhän siellä on vastassa. Pakattu on viime hetkellä ja kiireessä (piti hyvästellä arvoisat vieraat). Pääasia jos saisin sieltä passin matkaani. Sain yhteyden Moskovan konsulaatin huippumukavan Elena-virkailijan kautta Helsinkiin, jossa viime hetkellä ehdittiin tunkea passini kerran kuussa Hki-Moskova väliseen postiin. Uskomaton tuuri. Mutta eipä vielä manailla mitään!

Käytiin perjantaina Jamie Oliverin italialaisessa ravintolassa. Palvelu oli mahtavaa, ruoka hyvää ja hinta kohdallaan! 20 eurolla sai pastan, paahdettuja vihanneksia, lasin viiniä ja jälkkärin. 

Tajusin myös, kun tapasin suomalaispojat baarissa, että olin unohtanut tavan millä suomalaiset (ainakin omissa kokemuksissa) tutustuvat uusiin ihmisiin. "MISSÄ opiskelet, mikä sinusta tulee kun valmistut, mitä siistiä olet tehnyt" statusstatusstatus * saavutukset * raharaha * menestys. Kamalaa! Sen tajuaa vasta, kun ei ole kahteen kuukauteen kuullut moisia kysymyksiä. Täällä ketään ei tiedä kenenkään koulutaustoja, menestystarinoita, taloudellista tilannetta yms. Ja se tuntuu hyvältä! Täällä on tutustunut ihmisiin ihmisinä. Ei meriitteinä. Siinäpä on uusi vaihtomissioni, viedä tämä mukanani Suomeen.

Nyt alkaa tulla jo kiire, joten byebye ja kaikkea ihanaa alkavaa viikkoa! Huomasin, että blogini on yksipuolinen ilman kuvia joten jatkossa luvassa niitä :) Ja Moskovan reissun jälkeen (palaamme perjantaiaamuna kl 06) Moskovatilitystä! 


heissulivei!

ps. mennään Moskovaan yöjunalla, avovaunussa makuupaikoin. kokemus!


maanantai 11. marraskuuta 2013

Ravintolat ja yökerhot Pietarissa sekä vähän kuulumisia.

Pakko todeta. Olen edelleen täällä. Mikä havahtuminen. Saattaisin haluta Helsinkiin. Päiväksi. Tai kahdeksi. Ihan vain käymään. Ehkä juuri siksi, että se on kiellettyä. No, haluaisin kuitenkin, mutta en voi. Todennäköisesti siellä on yhtä tylsää ja pimeää, kuin joka marraskuu tähän asti… Mutta haluaminen kasvoi vielä hitusen juuri äskettäin, kun sain viimeisimmät uutiset. Seuraavana aikajana fiiliksistä torstaista tähän päivään:

torstai: hieman allapäin, tilanne korjattiin iltalenkillä kauniin Nevajoen varrella yltiöromanttisen iltavalaistuksen (jonka ostan täysin!) saattelemana.

perjantai: herään aamulla polvivamman kera, joka on tullut torstain piristysjuoksun seurauksena. kävely muuttui linkkaukseksi, mieliala silti vielä hilpeä. iltapäivään mennessä siitä tulee itkuisen masentunut moskovan puhelun jälkeen. tätä seuraa kurssikaverin ilkeä tykitys päin naamaa ja toisen vittuilua kesken ryhmätyön teon. lienee tärkeää mainita, että kahteen edelliseen yöhön en ole saanut unta koska asun lähimpänä plimplom-hissiä ja kylpyhuoneen putket huutavat minuutin välein. joten kyllä, olen aivan uskomattoman herkällä päällä ja pidättelin itkua viimeisillä voimilla. menen nukkumaan ajoissa korvatulppien kera.

lauantai: herään hyvin nukutun yön jälkeen ja alan uskoa että moskovassa vastannut pappa oli vain pihalla, eikä tiennyt mistä etsiä passiani. päiväksi kouluun ja illalla ulos coyote uglyyn (oli muuten siisti paikka! vähän hintava tosin). ennen beer pongia ja uloslähtöä käyn kääntymässä klinikalla näyttämässä polveani, viikon liikuntakielto ja voltarenia kehiin. kaikki kunnossa, kunnes taas eräs vaihtareista päättää purkaa kiukkunsa minuun. tarvitaan yksi hidas kappale ja liikaa humalaisia pareja nojailemassa toisiinsa ja häivyn paikalta.

sunnuntai: aamulla kouluun, päivästä selviydytty voittajana (kahden päivän (alk. 8h/pv.) tilintarkastuskurssi englanniksi, puolet ajasta googletan termejä suomeksi) ja palkitsen itseni shoppailulla. kaikki hyvin.

maanantai: meinasin unohtaa surkuhupaisan passini, kunnes tapaan venäläisen ystäväni jolta pyydän apua soittamisessa (haluan välttää kaikki kielelliset väärinymmärrykset). tulos: passini on lähetetty helsinkiin, koska moskovan pää ei ikinä ole saanut faksia, jossa pyydettiin jättämään passi sinne. ratkaisuksi tarjottiin puhelua helsingin päähän ja hyvityksenä lähettämään passi pikana takaisin (miksi sitä ei voi lähettää hyvityksenä tänne??). helsingin pää ei vastaa puheluihin, turku (huomattavasti helsinkiä asiakaspalvelualttiimpi) nostaa kätensä pystyyn. ainoa tapa saada viesti helsingin venäjän suurlähetystön konsuliosastolle on nähtävästi mennä paikan päälle. ai niin, eihän se ole mahdollista! päivän kruunaa viesti verkkopankissa: "korttisi on kopioitu. suosittelemme sulkemaan sen ja tilaamaan uuden." toki. mistä sen voi noutaa? …………………

Kun jossain vaiheessa nousen tästä suosta, pidän itseäni sankarina.

Vielä yksi must juttu ennen ruokaa! Aiheutimme "Introduction to the Russian Civilization"-kurssilla skandaalin. Osana kurssin arviointia oli ryhmätyö, jonka esitykset olivat viime viikolla. Ylpeänä astelimme luokan eteen (hyvin valmistautuneina) tiedostaen 12 minuutin aikarajoituksen sekä taustat ja ai että. 12 minuutin kohdalla opettaja hermostuen keskeyttää esityksen (viimeisellä slidella) ja sanoo, että nyt menee jo yli ajan ja aiai pakko lopettaa! Seisoimme hieman hämmentyneinä, koska edellinen esitys kesti yli 20 minuuttia eikä tämä tuntunut häiritsevän ketään ja jätimme koko touhun roikkumaan ilmaan. Aiheena oli "disorder and corruption in Russia" ja keskeytyksen kohdalla olin kertomassa kolmatta esimerkkiä korruptiosta Venäjällä……… Kaikki eivät vain kestä totuutta. Venäläinen ystäväni totesi tähän: "Katsoppas nyt Marika, eivät Suomessa ottaneet rahaa vastaan kun yritit tarjota nopeuttaaksesi passiasioita. Ja miten nyt kävi! Eihän tämä maa pyöri ilman korruptiota." Enough said.


Ja ruokaan. Ensi alkuun varoituksen sana: ruoka-annokset Venäjällä ovat pieniä, eikä niistä aina tule täyteen. Siksi on hyvä ottaa useampaa eri lajia. Ulkona syöminen on onneksi huomattavasti halvempaa (2-3 kertaa) kuin Suomessa. Ketjuista kerron osoitteeksi lähimpänä keskustaa olevan.

Ruokapaikat, joita suosittelen:

Pirogoviy Dvorik - пироговый дворик (ketju)

Runsas valikoima suolaisia ja makeita piirakoita, salaatteja, keittoja, leivoksia, myös lämpimiä ruoka-annoksia. Kl 12-17 lounastarjous, sis. suolaisen & makean piirakan, keiton, salaatin ja teen. Hinta n. 160RUB eli alle 4e.

Osoite: Kanal Griboedova dom 22 korpus 5

Market Place (ketju)

Selkeästi länsimaalainen konsepti, sisustusta myöten. Eri pisteitä, joista saa salaattia, kalaa, pastaa, wokkeja jne. Hieman kalliimpi mitä muut ruokailupaikat, silti Suomen hintatasoa matalampi (esim wokkiannos alle 5e, ruoka oikein maukasta). Tilataan suoraan tiskeiltä, maksetaan annos kassalle.

Osoite: Nevskiy Prospekt 24

Evrazia - Евразия (ketju)

Aasialaista ruokaa, hinnat suurin piirtein Market placen luokkaa. Kävin kerran, tykkäsin. Harvemmin syön sushia, mutta toiset ovat pitäneet. Tilaus listalta. Evrazioita on loputtomasti ympäri kaupunkia, et voi välttyä törmäämästä ravintolaan.

Osoite: Kanal Griboedova dom 22 korpus 5

Stolovaya nr.1 - Столовая нo 1. (ketju)

Stolovaya (ruokailuhuone) on ehdottomasti venäläisin ja herkullisin ruokapaikka kaupungissa, Stolovoyia on loputtomasti mutta halvin ja hinta-laatusuhteeltan ykkönen on tietenkin nro.1! Ruoka on todella hyvää ja edullista, liukuhihna tyyliin valitaan ensin salaatti, keitto, lämmin ruoka, side dish, jälkiruoka, piirakat, mehu, kahvi jne. Jonoa on yleensä jonkin verran, mutta se menee näpsäkästi. Stolovayassa on myös hyvä tietää nopeasti, mitä haluaa tilata. Aina kyltit ja hinnat eivät ole oikeilla kohdilla, joten laskun loppusumma on aina pieni arvoitus. Virallisia nettisivuja ei löydy mutta alla linkki erään opiskelijan blogiin aiheesta.

Osoite: Nevskiy Prospekt 23 (SKA-liikkeen vieressä)

Teremok - Теремок (ketju)

Kohtuuhinnalla hyviä blinejä. Suolaisia sekä makeita, saatavilla myös keittoja. Yhdestä blinistä ei ehkä tule täyteen (hinta vaihtelee 50RUB-100RUB välillä) ja tykkään tehdä blinejä ennemmin kotona. Toinen bliniketju on tsainaja loshka (teelusikka) - Чайная Лошка, joka on edullisempi mutta ei yhtä maukas.

Osoite: Nevskiy Prospekt, Ulitsnaya totska, ulitsa italjanskaya 29



Kahvilat:

Anticafé (Ziferburg, löytyy myös muita muilla nimillä)

Siistein asia ikinä. Kahvila, jossa maksetaan istutun ajan perusteella ja hintaan sisältyy kaikki mitä tilasta löytyy. Erikoiskahvit, tee, paahtoleivät marmeladilla, keksejä, muroja…. Parasta on kuitenkin ilmapiiri ja sisustus! Siistiä, suosittelen lämpimästi jos vain löydät perille! n. 100 RUB / h

Osoite: Nevskiy Prospekt 48 (sisäänkäynti Passagen kohdalla, 3.krs)

Brooklyn café

Tärkeä tiedotus. Venäläiset pitävät teen lisäksi myös kahvista. Osaavatko he valmistaa kahvia? Hell no. Suurimmaksi osaksi aivan järkyttävää kuraa. Mitä asialle voi tehdä? Esimerkiksi raahautua Brooklyn cafeeseen koulua vastapäätä ja ostaa ihana, pehmeä, täyteläinen cappuccino 100 ruplalla eli noin kahdella ja puolella eurolla. Ja vitutuksesi on taatusti poissa! Yksi keino yrittää poistaa kitkerä kahvin maku suusta on käyttää kahvin (joka täällä tunnetaan pääasiassa americanona) kanssa kermaa. Mutta aina sekään ei auta. Kyllä. Toin Suomesta paketin tummaa presidenttiä.

Osoite: Fineciä (Kanal Griboedova 30/32) vastapäätä

Schastye - частье (ketju)

Ihana, kodikas, romanttinen ja mitä vielä ehkä hieman ylihinnoiteltu (ei oikeastaan liiaksi) suoraan Iisakin kirkkoa vastapäätä. Oioioioi. Namskis!

Osoite: Malaya Morskaya 24

Sladkoezka - Сладкоежка  (ketju)

En oikeastaan ole koskaan käynyt sisällä, mutta näyttää niin herkullisesta ulospäin ja liikkeitä on pitkin kaupunkia, joten paikka ei voi olla huono!




Huvittunein terveisin,

Mimika.



ps. olen tällä hetkellä "russian political system"-kurssilla. mielenkiintoista "faktaa." palaan tähän myöhemmin. samoin kuten yökerhoesittelyihin!

pps. sössin blogini ja en löydä enää vanhaa fonttia enkä oikeaa kokoa???


tiistai 5. marraskuuta 2013

Big city life

Suihkun vuoto on räjähtänyt käsiin. Kahden korjausoperaation jälkeen siivooja ja asuntolan johtajat juonivat selkäni takana muuttoani toiseen kerrokseen. Koska pidän henkistä hyvinvointia tärkeänä, olen valmis kestämään vesivahingon (joka on levinnyt jo eteisen kupruilevaksi lattiaksi), jotta en joutuisi taas kokemaan muutosta elämässäni. Asuminen neljännessä kerroksessa ei ole sama, kuin asuminen kolmannessa. Ei ei ei. Kaikki yhteiset keittiötarvikkeetkin löytyvät nelosesta - sieltä mistä ystävätkin. Kaikki kolmoskerroksen asukkaat ovat toisen asuntolan uusia tulokkaita, siis aivan liikaa muutoksia. Pidän myös siitä, että siivooja paljastaa käyvänsä poissaollessani huoneessani (tekemässä mitä?) koska on perillä vesivahingon tilanteesta. Hmph. Toisen asuntolan toimistotäti taas ehdotti, että muuttaisin sinne. Viihtyvyyden vuoksi. Itse ajattelin vain pysyä huoneessani.

Venäjällä on muuten muhkeat tyynyt. Ne voittavat jopa tempurin. Mikä on sinänsä noloa. Kävin lauantaina myös urheiluhieronnassa, jonka sain kavereilta syntymäpäivälahjaksi. Ah<3. Olenkohan ikinä kärsinyt niin paljon kivusta, mutta se fiilis sen jälkeen! Ei uskoisi, että pienestä naisesta lähtee niin paljon voimaa. Näiden perusteella minun ei pitäisi enää kärsiä niskakivuista, lihasjännityksistä ja hengitysvaikeuksista.

Tajusin juuri, että ennen tänne tuloa oletin lähinnä parantavani kielitaitoa venäjässä ja saavani venäläisen kulttuurikylvyn. Pääasiassahan asun kaikkien muiden, kuin venäläisten kanssa. Todellisuudessa olen siis saanut vaikutteita useista eri maista, joka on johtanut mm. opettavaisiin (?) ryhmätyökokemuksiin (kyllä, ovat suosittuja myös täällä) ja avaramieliseen jakamiskulttuuriin. Ellet halua mahdollisesti riitaantua ranskalaisten kanssa, niin hyväksy että keittiötarvikkeesi hupenevat ja vaihtelevat paikkaa sattumanvaraisesti. Ainoana lapsena saatan purra hieman hammasta. Jos jotain kiinnostaa, niin täällä on vaihto-oppilaita mm. Suomesta, Ruotsista, Virosta, Latviasta, Bulgariasta, Unkarista, Tsekeistä, Saksasta, Ranskasta, Jenkeistä (saywhat!), Koreasta, Japanista, Hongkongista ja Kazakshtanista. (Mutta missä komeat tanskalaiset tai hollanti? Hä?) Eniten on suomalaisia, saksalaisia ja ranskalaisia. Parhaiten tulen toimeen saksalaisten ja vähiten ranskalaisten kanssa. Molempien joukossa on toki poikkeuksia (: Olen tullut siihen tulokseen, että voisin opetella saksan kielen ja venäläisten ei kuuluisi puhua englantia ollenkaan, koska samalla heidän luonteensa kokevat negatiivissävytteisen muutoksen. Toki vaihtoehtona olisi kielen perusteellinen opettelu.

Ja JEEEE työharjoittelupaikka kevääksi valmistui viime viikolla! Suomi-Venäjä Kauppakamarin venäjänkielisen osaston taloushallinnon assistentti. Jiiihuuuuu olen kusessa! Joululoma menee taloussanastoa opetellessa. Mutta vähänkö opin kaikkea uutta!! Koska harjoittelu on palkaton, ajattelin vielä hankkia jonkun helpohkon osa-aikatyön taloudelliseksi tueksi.


Heissulivei!


PS. Moskovaan 18.11-21.11 jiihaaaaa!

PPS. Kävin viikon sisään katsomassa kaksi elokuvaa, Gravity (dubattu venäjäksi, nukahdin kesken kaiken) ja Stalingrad (venäläis-saksalainen,aivan mahtava, pakko mennä uusiksi!). Leffaliput ovat melkein ilmaisia, aamuelokuva maksaa 100RUB eli noin 2.5e. Illalla pääsi taas katsomaan 3D:tä alle 10 eurolla.

PPPS. Tätä postausta seuraa pikimmiten ravintola/kahvila/yökerho - insight. Vihdoin….

PPPPS. Ajattelin myöhemmin kertoa hieman kursseista, joita täällä otin ja mitä mieltä olin niiden sisällöstä/opettajista. Jos joku tänne myöhemmin tuleva vaikka hyötyisi tästä tiedosta.