Asioin tänään vihdoin ja viimein konsulaatissa passihakemuksen kanssa. Tapaamiseen valmistauduttiin pukeutumalla verenpunaiseen mekkoon, bootseihin ja mustaan nahkarotsiin. Ei siitä haittakaan voi olla, vastassa on kuitenkin mies. Hakemuksen täyttäminen oli yksinään jo iso seikkailu, mikä suoritettiin työpaikalla äidin etäopastuksen ja yksityiskohtaisten verkko-ohjeiden kera. Kolmannella tulostuskerralla paperi alkoi jo näyttää palautuskelpoiselta.
Tässä hieman taustaa:
Soitin viime viikolla Suomen Rajavartiolaitokselle tiedustellakseni rajanylitysmahdollisuuksia. Puhelun jälkeen heitin volttia, vaikka mitään ei täydellä varmuudella uskallettu luvata. Ilmeisesti en ole ainoa onneton tässä tilanteessa ja näissä tapauksissa kaksoiskansalaiset päästetään rajan yli nykyisellä (vielä hetken voimassa olevalla) passilla kunhan samalla esittää todisteen vireillä olevasta passihakemuksesta. OUJEE! Asia piti tosin vahvistaa vielä venäläisiltä.
Lopputulema:
Olen ehkä maailmankaikkeuden onnettomin venäläinen, joka ei varmasti edes ansaitsisi maan kansalaisuutta. Kouluasteikolla virkavenäjän taidot ovat korkeintaan vitosen luokkaa (tosin esimieheni mielestä tosivenäläisyys mitataan kirkkaiden sietokyvyllä. tällä mittarilla olisin priimatavaraa).
Saavun porttien taakse ehkä minuuttia ennen sovittua aikaa. Soitan ovikelloa. "Mitä asiaa." "Olisi aika varattuna." "Millä nimellä?" "Laurén." "AI MIKÄ?" "Laurén." Portti aukeaa. Nuorehko mies (I so knew it) vie minut huoneeseen. Ojennan hakemuksen, joka on luonnollisesti puutteellinen. Paperiin piti täyttää työkokemus (jonka nähtävästi pystyi korvaamaan myös oppilaitoksilla) viimeisen kymmenen vuoden osalta titteleineen ja osoitteineen. Jotenkaan en pitänyt tätä relevanttina joten saatoin kirjata siihen vain viimeiset neljä vuotta. Sainkin ensimmäiset nuhtelut siitä, etten muistanut Helsingin Yliopiston Kumpulan kampuksen KATUOSOITETTA saati Porin Kuninkaanhaan urheilulukion vastaavaa vuodelta 2007. Koko koulua ole edes enää olemassa (rohkenin kysyä miksi ihmeessä moinen pitäisi muistaa. no tietenkin, jotta voin kertoa lapsenlapsilleni missä olen opiskellut. say what?)
Jossain vaiheessa (kun huoneessa ollut toinen virkailija oli jo tovin naureskellut tietämättömyydelleni) minulta kysyttiin suoraan, olenko ikinä edes tehnyt passihakemusta yksin. Vastaukseksi he saivat "enpä oikeastaan, koska en tiedä mitään näin kamalaa."
Oikaisen tässä muutamia juonenkäänteitä, mutta olennaisimmat asiat mitä virkailijasta sain irti olivat seuraavat:
- Tälläisenä superkansalaisuuksien haltijana voin reissata mielin määrin passin vanhenemispäivään asti.
- Uuden passin voi noutaa vain Helsingistä (tosin muistan kuulleeni myös sanan Moskova, tämä täytyy vielä ehkä tarkistaa). Koska itse en ole passin valmistuttua oikeutettu enää rajaa ylittämään, voi tämän noutaa puolestani valtakirjalla vain sukulainen. Valtakirja kirjoitetaan Pietarissa, notariaatin luona. Tämän lisäksi hankin todistuksen paikallisesta koulusta, että olen oikeasti heidän oppilaansa. Sitten kiikutan notariaatin tekemän valtakirjan koulutodistuksen kera äidilleni Poriin (huom! paikallinen posti kulkee n.2-3 vkoa). Tämän jälkeen kyttään päivittäin nettisivulta zp.midpass.ru minulle annetulla koodilla, koska passini on valmis. Heti passin valmistuttua ilmoitan tästä äidilleni, joka lähtee Porista Helsinkiin papereiden kera noutamaan passiani (olettaen, että paperit ovat ikinä perille saapuneet). Tämän jälkeen passi voidaan toimittaa minulle Pietariin jonkun ihanaisen ystävän toimesta.
- Venäjällä on olemassa kaksi passityyppiä, yksi maan rajojen ulkopuoliseen matkustamiseen, toinen sisäiseen (toimii siis yleisesti henkkareina). Omistan vaihtoehdon numero yksi. Minulla on kuulemma oikeus hankkia rinnalle myös vaihtoehto numero kaksi.
- Jos tänään päättäisin hypätä junaan ja matkustaa Tampereelle, onnistuisi se muitta mutkitta, ilman voimassaolevaa henkilötodistusta. Mikäli Venäjällä haluan matkustaa esim. Moskovaan, tarvitsen tähän passin. Joko tyyppiä yksi tai kaksi. Kyllä. Venäjällä kaikilla on passit. Aivan kaikilla.
Aion siis hankkia itselleni maan sisäisen passin. Heti ensi töikseni. Sen toimitusaika vaihtelee kahdesta neljään viikkoa (uskaltaakohan tähän edes uskoa). Tapaaminen päättyi virkailijan veikeään hymyyn ja sanoihin "kyllä ne sinusta viidessä kuukaudessa kelpovenäläisen leipovat."
=)
Fun facts:
Suomalaisen passin uusiminen
- hinta: 52 €
- toimitusaika: 1 viikko
Venäläisen passin uusiminen
- hinta 61 €
- toimitusaika: riippuen keneltä kysyy. keskimäärin 2-3 kuukautta
Pitemmittä puheitta. Allegro kohti Pietaria starttaa la 7.9. JEEEEEE! (jos mielitte matkustaa edullisesti, niin suosittelen aamukuuden Allegroa, joka kustantaa vain 40€. muut lähdöt hipovat jo 90€) Voinkin siis virallisesti asennoitua lähtööni!
Löysin hetki sitten erään entisen Finec-vaihtarin blogin, jonka ahmin pikapikaa läpi.
http://samikorhonen1986.blogspot.fi
Tämän luettani kiitin onneani, etten joudu käymään läpi moista viisumihelvettiä. Samalla tajusin, että meitähän on infottu aika hyvin asioista jo etukäteen. Tämä tutkimus perustuu vaihtareiden facebook-ryhmän selailuun, joka on täyttynyt etelä-eurooppalaisten hätäisistä kysymyksistä ja uupuvista viisumikutsuista. Ainoa asia, mistä en liiemmin välitä on suomalaisten heivaaminen asuntolan remontin ajaksi "hotelli" Engeconiin (älä anna etuliitteen hämätä). Sijainti on riittävän eristyksissä koululta ja muista vaihtareista, mutta onneksi pääsemme muuttamaan lokakuun tienoilla tovereiden sekaan. Koska luonnollisesti 5kk:n vaihdon aikana, juuri kotiuduttuani, haluan muuttaa venäläisen omaisuuteni uuteen osoitteeseen. Ennätykseni yhdessä asunnossa viimeisen 7 vuoden aikana on huikeat puolitoista vuotta. Mitä sitä rikkomaan.
Mutta. Olen tässä viime päivinä pohtinut tulevaa vaihtoa ja sopeutumista synnyinkaupunkiin. Luonnollisesti olen muihin vaihtareihin nähden etulyöntiasemassa; en joudu kokemaan kielimuuria tai kulttuurishokkia, tunnen kaupungin ennestään, pystyn katkeamatta jatkamaan harrastustani.... Kun taas muistelen aikaisempia vierailujani Pietarissa, ne noudattavat aina samaa kaavaa:
1) istahdan Allegroon. matka vähän jännittää.
2) lähestymme Venäjää. kuuntelen suomalaisia kanssamatkustajia ja pidän heitä juntteina.
3) astun junasta ulos. katselen ympärille ja koen euforiaa.
4) seuraavat päivät kuljen haltioituneena pitkin kaupunkia. ihastelen rakennuksia, jokea, siltoja.
5) mittani täyttyy.
6) istahdan Allegroon. ärsyynnyn sähläävistä venäläisistä.
7) saavun stadiin. olen helpottunut ja onnellinen.
Tulevan kahden kuukauden (karenssista johtuvan) ihmiskokeen aikana selviää miten kohdat 6 ja 7 korvataan. Odotan tätä mielenkiinnolla. Toinen kiinnostava tutkimuskohde on etelä-eurooppalaisten tavallista korkeampi pariutumisvietti. Ehdotan sen ilmenevän viimeistään toisissa tutustumisbileissä.
Tämän lisäksi päätin myös asettaa vaihdolleni tavoitteita. Missioiden toteutumista arvioidaan vaihdon loppuvaiheessa.
Vaihtomissio 1#
Opettele vittuilemaan venäjäksi. Kullanarvoista.
Vaihtomissio 2#
Omaksu venäläinen kulttuuri, kieli ja kirjoitustaito niin, että voin siirtää ne jälkipolville.
Heissulivei!
ps. jos ikinä koet tarvetta nähdä kaikkia ystäviäsi muutaman viikon sisään niin I have a great tip for you: ilmoita julkisesti muuttavasi ulkomaille. kestolla ei juurikaan ole väliä. päiväsi täyttyvät treffikutsuista. ihanaa!
pps. löysin muutamia muitakin Venäjä-aiheisia blogeja http://www.venajaseura.com/blogi sekä www.mahorkka.com. näiden kautta löysin tieni sivustolle http://www.dance.ru, mistä löysin listattuna mm. Pietarin tanssikoulut aihepiirettäin, syksyn tapahtumat jnejne.
pps. ajattelin jatkossa postailla blogiin n. 1-2 kertaa viikossa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti